Konepaja-messut

FIRPAn vuosiseminaari Tampereen konepajamessujen yhteyteen 2020

Uutiset  15.01.2019

Suomen Pikavalmistusyhdistys FIRPA ry järjestää vuosiseminaarinsa 18.3.2020 Konepaja- ja Nordic Welding Expo -messujen yhteydessä Tampereella.

− Metallin tulostaminen kasvaa sekä maailmalla että Suomessa nyt vahvasti. 3D-tulostamisesta on tulossa tuotantomenetelmä muiden joukkoon, ja se sopii hyvin täydentämään jo aiemmin messuilla vuosina 2016 ja 2018 esillä olleita menetelmiä, sanoo Konepaja-messuista vastaava, Tampereen Messut -konsernin myynti- ja kehityspäällikkö Jani Maja.

FIRPA ry:n varapuheenjohtaja Martti Huolila kertoo, että yhdistys on kahdenkymmenen vuoden aikana pyrkinyt vuosiseminaariensa pitopaikkojen valinnoilla palvelemaan sekä pääkaupunkiseutua, jonne kaikki jo osaavat tulla, että kulloinkin ajankohtaisia kaupunkeja, joissa alan kehitystoiminta on ollut vireää.

− Tampereella on konepajateollisuuden asiakaskunta valmiiksi koolla ja erityisesti piensarjoissa valmistettavat laitteistot tarjoavat potentiaalisia sovelluskohteita materiaalia lisäävästi tuotettaville osille ja konstruktioille, Huolila jatkaa.

− Erityisesti pulveripetiin perustuvat materiaalia lisäävästi valmistetut osat ja kappaleet ovat metallurgialtaan läheistä sukua hitsaussaumalle ja uskonkin, että hitsaustekniikan ammattilaisista moni löytää tästä kiehtovan maailman lähellä omaansa. Tarjolla on hyvä tilaisuus houkutella 3D-tulostuksesta ja materiaalia lisäävästä valmistuksesta hyötyvien joukosta uusia vierailijoita vuosiseminaariimme ja liittymään jäseniksi, Huolila toteaa.

Konepaja-messut ja Nordic Welding Expo 17.–19.3.2020, Tampereen Messu- ja Urheilukeskus.

Suomen Pikavalmistusyhdistys FIRPA ry toimii puolueettomana kanavana viimeisimmän materiaalia lisäävän valmistuksen tietotaidon tuomisessa Suomeen. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja kehittää jäsentensä alan tietopuolista osaamista, yhteistoimintaa ja keskinäistä materiaalia lisäävien valmistustekniikoiden tietojen vaihtoa sekä edistää alan tunnettavuutta Suomessa.